sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Pelastakaa sotamies Reiska


Eilisessä Ilta-Sanomissa näytti olevan lyhyt juttu viime sotien sotilaspastoreista. On julkaistu joku heistä kertova kirja nimeltä Pyhä sota. Juttu oli ihan hyvähenkinen, mutta sai mielen hieman haikeaksi siinä kahvilassa istuessa. Jutussa tavallaan oli se miksi ja millä hengellä Suomi onnistui pysäyttämään venäläisten hyökkäykset ja mieleen väistämättä hiipi miten olisi nykyisin. Jumala meitä kaikilta sodilta varjelkoon, mutta jotenkin näinhän se nykyisin menisi: "Nyt jätkät! Se on niin, että jos ryssä tästä läpi pääsee, niin se vie teidän Tom of Finland - postimerkit ja sen jälkeen ei ole pääministerillä hyvä fiilis."

8 kommenttia:

RH kirjoitti...

En ole lukenut mainittua kirjoitusta, mutta hyvin täällä pärjättäis, jos kaikki miehet olis yhtä hyviä sotilaita kuin Tom of Finland. Tosin ei taida enää vanha meininki auttaa, kun maailma on muuttunut.

IDA kirjoitti...

Joo. Ei häntä voi pitää millään tavoin syyllisenä tähän typerään postimerkkijuttuun.

Silti ihan vakavastikin tuntuu, että nykyään voisi pinnalle nousta rintamillakin kysymys miksi sitä pitäisi muka taistella. Isänmaallisuus on unohdettu, uskonto on unohdettu ja kotona kai voisi olla ihan ok, vaikka hallitus vaihtuisikin. Toisaalta kovat ajat - joita toivottavasti ei tule - äkkiä hitsaavat ihmisiä yhteen.

RH kirjoitti...

Tuntuu siltä, että Suomen sotaväki voidaan lyödä kanveesiin pelkästään katkaisemalla nettiyhteys. Lamaannuttava ahdistus on heti päällä, kun ei päästä julkaisemaan selfieitä facebookiin.

IDA kirjoitti...

Jospa olemme taitavia cybersotilaita sitten ;)

Tomi kirjoitti...

IDA tykkäät kuitenkin Tompan piirustuksista. Myönnä pis, äläkä pullikoi.

IDA kirjoitti...

Itse asiassa en tykkää. Sarjakuvista ehdoton suosikkini on Tintin seikkailut.

Tomi kirjoitti...

Ja niistä tietenkin "Tintti Afrikassa"?

IDA kirjoitti...

Ei. Homma lähti täyteen lentoon vasta kun koko paletti Haddockeineen ja Tuhatkaunoineen oli kasassa.