tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kotomainen radio


Rakas Yleisradiomme oli kutsunut kansanedustaja Jussi Halla-ahon keskustelemaan Liisa Jaakonsaaren kanssa Euroopan tilanteesta, mutta perui kutsun, koska Halla-aho oli jo saanut näkyvyyttä oltuaan kuukausi sitten keskustelemassa jonkun Husun kanssa jostain aiheesta. Liisa Jaakonsaari oli keskustelemassa rakkaan Yleisradiomme kanavilla Euroopan tilanteesta eilen.

Halla-aho sivuun A-studiosta

Tietyssä mielessä on oltava tyytyväinen omistamani Yleisradion toimintaan. Se on nimittäin täysin suomalaista. Puoleellisilla ollaan ja poliittisia etuja ajetaan täysin näkyvästi ja tökerösti, eikä sitä edes yritetä ( tai varmaan yritettäisiin, jos osattaisiin, mutta hyvä, kun ei osata ) mitään sofistikoituneempia propagandan keinoja. On hyvä muistaa, että puhumme tiedostusvälineestä, joka piti ylimääräisen uutislähetyksen kertoakseen Alexander Stubbin eurovaaliehdokkuudesta. Yleisradion junttimaista ryöhkeyttä parhaimmillaan osoittaa se, että yhtiöni täysin estoitta puhuu edustavansa puolueetonta tiedonvälitystä ja olevansa siksi tarpeellinen. Yhtiö toisaalta on täysin riippuvainen meistä: ellemme me pitäisi näiden New York Timesia tavoittelevien kukkopoikien temppuilua niin viihdyttävänä, ei yhtiölläni olisi mitään tulevaisuutta. Toivonkin näin omistajana, että yhtiö johto edelleen tulevaisuudessakin täyttyy samanlaisista hölmöistä, joiden rinnalla jotkut Big Brotherit edustavat uuvuttavan älyllistä korkeakulttuuria.

6 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Kun ei Halla-aho ole aiemmin jäänyt kiinni juksaamisesta, niin kai se on pakko luottaa mieheen tälläkin kertaa. Jos Yle tosiaan on tuolla syyllä perunut kutsun, niin on kyllä paksua.

Kari kirjoitti...

Persut voivat syyttää vain itseään, koskapa olivat mukana luomassa nykyistä täysin vastuutonta yle-politiikkaa ja sen verorahoitusta.

Kumitonttu kirjoitti...

Samaa mieltä Karin kanssa, taas. Ihmettelen silti, miten röyhkeästi toimitus temppunsa teki. Tästä tulee mieleen ruotsalainen henkinen puskaraiskaus.

Kari kirjoitti...

Tuosta Jussin ei juksaamisesta...

Minusta tuntuu, että hän juksaa kannattajiaan ja itseään esim islamin suhteen, välttämättä ymmärtämättä sitä itsekään.

Esimerkiksi hän on julkisuudessa pitänyt esillä 1400-vuotta sitten kuolleen profeetan vaimon ikää, mikä sinänsä on vähintäänkin triviaalia nykypäivää ajatellen. Sensijaan hän on tärkeisiin, islamilaisen jihadin päivänpolttaviin kysymyksiin ilmoittanut ei vastustavansa heitä, koska siten "aukaistaan vain helvetin portit".
Jihadin aluevaatimuksiin Kaukasuksella ja Lähi-Idässä hänen poliittinen kantansa on sama kuin Muslimiveljeskunnalla tai vaikkapa Doku Umarovilla.

Samalla logiikalla perussuomalaiset olivat mukana antamassa täysin vapaat kädet sosialistiselle Ylelle vailla edes taloudellista vastuuta. Sitten ihmetellään, kun Yle valehtelee, manipuloi ja panttaa tietoa.

Terveessä mediamaailmassa pahimpia puppugeneraattoreita sentään uhkaa yt-neuvottelut aikanaan, mutta nykylainsäädännöllä Ylellä on jopa varaa palkata parhaat heistä itselleen pois kulkemasta joutilaina.

IDA kirjoitti...

Perussuomalaisten syy tietenkin. Sehän nyt on itsestään selvää, kun analyysin mestarit pääsevät vauhtiin. Ihmevitosten olisi pitänyt kaataa koko yleisradiolaki, mutta he olivat niin kapteeni Pahan pauloissa, että menivät ja hyväksyivät sen.

Kari kirjoitti...

En tiedä, kenen pauloissa, mutta yhdessä rintamassa hehkuttamassa siellä oli niin Pirkko, Jan kuin muutkin.

Jos yhdessä päätetään, niin kait yhdessä ollaan vastuussakin?