keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tekno

Annoin periksi materialistiselle ahneudelle ja hommasin HP 14 Chromebookin. Kone on mitä mainioin ja vaikka olen mielistynyt 11,6 tuuman kokoon ja keveyteen ei 14 tuumaa tunnu lainkaan suurelta, vaan kone istuu syliin varsin näppärästi nojatuolissa tai sohvalla löhöillessä. Junassa ja bussissa voi olla hankalampaa, mutta olkoon.

Seuratessani miten kone muutamassa hetkessä synkronoi itsensä oman työpöytäni kanssa tuli mieleen, että vaikka ajat ovat ankeat, niin on niissä maallisessakin mielessä jotain innostavan hienoa silti. Sairaalaolojen parantuminen on tullut jo käsiteltyä; lonkka vaihdetaan nykyään käytännössä "käy kyljellesi, odota vähän aikaa ja nouse ylös" - periaatteella, mutta tietotekniikan ja tiedonvälityksen kehitys - joka tietysti on vaikuttanut myös sairaalaoloihin - on ollut ehkä vieläkin huimempaa. Jos lapsena on tullut toivottua, että saisi elää mullistavia ja jänniä aikoja, jotka jäävät historiaan, niin se toive on ainakin toteutunut. Vaikka elellessä sitä ei tietenkään edes huomaa.

Kuitenkin: keskikoulussa matematiikan opettaja, joka oli kunnioittaen pelätty vanhanaikainen rouvasihminen, kuului teknologian vastustamisyhdistykseen ja silloiset, nykyisin ajateltuna alkeelliset, laskukoneet olivat ehdottomasti kiellettyjä. Laskutikun käyttö opeteltiin tunnollisesti, mutta sekin tuntui vähän luovuttamiselta. Merillä ollessa pystyi soittamaan Suomeen, jos etsi satamassa puhelinkopin, soitti keskukseen ja pyysi yhdistämään. Toki myös laivojen radioasemien kautta oli mahdollista soittaa, mutta niin tärkeää asiaa ei ollutkaan. Nykyisin internet toimii laivoilla kuulemma siinä missä maissakin. Pönttömacin ainoa linkki ulkomaailmaan oli disketti, jonka avulla tietoja pystyi siirtämään koneesta toiseen. Ei ollut edes värikuvia, eikä varsinkaan voinut niin sanotusti livenä katsella NFL:n välieriä keskellä talviöisin niin tunnelmallista suomalaismetsää.

Tietenkin kaikki oli teoriassa valmista jo silloin, kun me synnyimme. Varsinaisia perusteellisia tieteellisiä läpimurtoja ei niin paljon ole tapahtunut, vaan kehitys on ollut huimempaa työn, tuotannon ja tekniikan puolella. Tietämättä asiasta enempää väittäisin, että näin on ollut ihan kovien tieteiden, kuten fysiikan, puolella myös. Mistä päästäänkin siihen, että kaikesta huolimatta ei ole mitään syytä luopua "ennen oli kaikki paremmin" - ajattelusta ;). Nykyaikaisen tietotekniikan käyttö on äärimmäisen helppoa. Se sujuu mummolta siinä missä nörtiltäkin. Varsinaiseen ohjelmointiin taas antaa edelleenkin parhaan perustan jonkinlainen vahva ja hyvä matematiikan tai loogisen ajattelun opettaminen. Siksi näin PISA-"katastrofien" aikana olisi järkevää palata reilusti takaisin keskiajalle ja ottaa käyttöön Triviumiin pohjautuva koulutusmetelmä peruskouluissa ja jatkaa siitä laajentaen lukioissa ja ammattikouluissa. Se rakentaisi myös parhaan pohjan jatko-opinnoille yliopistoissa tai teknisissä korkeakouluissa.

Perusasiat nimittäin ovat äärimmäisen tärkeitä, sillä paras puoli NFL:n välierien näkymisellä suomalaismetsissä on ehdottomasti se, että niitä ei ole mikään pakko katsoa.

Ei kommentteja: