torstai 21. marraskuuta 2013

Eläviä kuvia


Ihmeen sitkeä flunssa, joka on vienyt kaikki voimat. Luulin aluksi, että kyse on krapulasta, koska tavoistani poiketen innostuin viikonloppuna juopottelemaan. Tein jo vakaan ja hienon päätöksen, että en enää koskaan ota tasoittavia edes sivistyneesti, kuten tapani on ollut, mutta koska kyse nyt kuitenkin ilmiselvästi on muusta kuin itse aiheutetusta krapulasta, niin katsotaanpa nyt.

Yleisradion hienoa elokuvafestivaalia on tullut seurattua. Tuollainen on niitä syitä miksi meillä kannattaa olla vähintäänkin jonkinlainen yleisradio kaupallisten vastapainona. Illan elokuvista Jeanne d'Arcin kärsimys on tullut jo käsiteltyä täällä. Elokuvan sanomaan en puutu, mutta heitänpä sellaisen itsekeskeisen trivian, että lompakossani on luottokortin paikalla luottokorttimuovista tehty rukouskortti, johon on upotettu medaljonki. Se kuvaa Jeanne d'Arcia täydessä sotisovassa ja sen takasivulle on painettu portugeesinkielinen esirukouspyyntö Jeanne d'Arcille. Väittäisin, asiaa tarkemmin ajateltuani ja punniskeltuani, että  kortilla saa kyllä kaiken mitä oikeasti tarvitsee, joten luottokunnat joutuvat osaltani pysymään köyhinä edelleenkin.

Illan toisesta elokuvasta en tiedä mitään, mutta aion katsoa sen tallennuksen, kunhan se loppuu. Flunssan aika on ihan hyvää aikaa katsoa televisiota. Teemalle kiitos siitä, että tällaista katsottavaa on tarjolla.

Ei kommentteja: