lauantai 26. tammikuuta 2013

Ääriliikkeiden laita-analyysia

Mielenkiintoinen ajankohtaisohjelma, joka sisälsi meitä äärienemmistöläisiä huvittaneita piirteitä, Radio Yhdeltä:

Ääriliikkeet Suomessa ja Saksassa.

Mieleen jäi pari asiaa. Ensinnäkin äärivasemmistolaiset liikkeet Saksassa tukevat salafistien pyrkimyksiä. Näin siis ohjelmassa todettiin. Suomen äärivasemmistolla taas on varsin hyvät suhteet, kuulemma, Eurooppaan. Suomessakaan äärivasemmisto ei ainakaan vastusta islamistien pyrkimyksiä, kuten ei vasemmisto yleensäkään. Suorasta tuesta kuitenkaan on tuskin näyttöä vielä, eikä toivottavasti ole tulevaisuudessakaan.

Toinen asia oli se, että suomalaisen Yliopiston tutkimusjohtaja piti vakavimpana poliittisen väkivallan uhkana kansanedustajia. Tällainen suoranainen tollous on melko yleistä, kun yliopistoista päästetään joku ääneen. En tiedä tuoko mediassa esillä olo jotain pisteitä ja rahaa yliopistoille, mutta kehottaisin kyllä hieman tarkistamaan linjaa näissä. Pidemmän päälle ei ole kenenkään etu, jos tervejärkiset kansalaiset eivät voi ottaa yliopistoja vakavasti.

Tavalliselle kansalaiselle ainakin yhteiskuntatieteet näyttäytyvät eri tutkijoiden omien poliittisten intressien ajamiselta julkisuudessa, eivät lainkaan tutkimuksena ja tutkimuksen kautta saatavana tietona. Pieni ryhdistäytyminen yliopistoissa ei siis olisi pahitteeksi. Ei kai sitä pakko ole mediassa olla suuna päänä munaamassa itseään.

Kolmanneksi on vielä huomattava, että ohjelman juontaja, Saksasta raportoinut toimittaja ja vieraana ollut sisäministeriön virkamies vaikuttivat aivan järkeviltä.

Ei kommentteja: