torstai 15. marraskuuta 2012

Mulieribus ( Kouvola )

Jo aikojen alussa tuli ihmeteltyä miksi silloin kehitelty markkina-arvo - teoria herätti niin suuria tunteita. Nykyään samankaltaista ja ehkä jopa kovempaa vastustusta tuntuu saavan osakseen MAT - teoriaa soveltava Henry Laasanen. Kyseessä kuitenkin on vain yksi, puolueettoman teoreettinen tapa tarkastella ihmissuhteiden lainalaisuuksia - jos sellaisia nyt on. Teoriassa tarkastellaan ihmissuhteita, ei ihmisiä, joiden mallinnuksilla teoriassa on vain markkina-arvonsa, joka riippuu erilaisista ominaisuuksista.

On tietysti typerää olettaa, että ihmisen pelkäksi markkina-arvoksi supistava teoria olisi ihmistieteellisesti jotenkin täydellinen, mutta eihän se sellaista väitä olevansakaan. Ja onko toisaalta mitään syytä pillastua siitä, että joku ihmissuhdeteoria tarkasteluissaan riistää ihmiseltä persoonan ja persoonallisuuden, kun käytännössä koko yhteiskunta tarkastelee ihmisiä vain heidän täysin persoonattoman markkina-arvonsa pohjalta. Pitää kasvaa nopeasti, jotta voidaan siirtää työvoimaan; pitää tervehtyä nopeasti, jotta voidaan siirtää työvoimaan; pitää elää vanhaksi, jotta voi olla mahdollisimman pitkään osa työvoimaa; ja toki työvoimaa pitää siirtää valtion palvelukseen myös ulkomailta. Nämä ovat täysin legitiimejä kantoja, joita lausutaan ministeriaitiosta kenenkään niitä oikeastaan kyseenalaistamatta. Ihmisen ei enää annetakaan luoda omia materiaalisia ja henkisiä tarpeitaan, vaan tarpeet luodaan parlamentaarisesti ja ihmisen, ollakseen kunnon ihminen, on velvollisuus ne tavoittaa.

No juu: menee tajunnanvirraksi, joten päivitän lopuksi oman poliittisen asemani: Olen kansallismielinen, konservatiivi, traditionalisti, mystiikkaan taipuvainen tomisti ja personalisti. Näillä mennään.

6 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Mitäs mieltä olet jumaltodistuksista tyyliin Tuomas Akvinolainen ja Anselm Caterburylainen?

Suurin osa nykyisten apologeetikkojen perustelut kulkevat heidän linjojaan. Toki esim. Plantinga nostaa henkilökohtaisen jumalkokemuksen kiistämättömän faktan asemaan. Hänen linjojaan kulkee myös Tapio Puolimatka.

Teismi ei enää elä teologianlaitoksilla vaan pareminkin filosofianlaitoksilla.
Filosofit taitavat olla kaikista uskovin porukka.

IDA kirjoitti...

En tiedä. En kovinkaan paljon ole niitä pohtinut. Sattumalta juuri äsken huvikseni heitin kommentiksi tämän:

http://en.wikipedia.org/wiki/G%C3%B6del%27s_ontological_proof#The_proof

kun joku totesi, että näitä pitäisi opettaa koulussa uskontotunneilla. Ihmisiltä on ilmeisesti unohtunut kokonaan, mitä kansakoulussa opetetaan ja keitä siellä on oppilaina ;)

Tomi kirjoitti...

On ihan selvä, että uskovaiset eivät voi vakuttaa ateisteja pelkillä loogisilla ajatusketjuilla. Tämä koska emme tiedä lähtöpremissien kytkeytymisestä reaalimaailmaan. Eli ei riitä loogisesti pätevä päättelyketju, pitää olla myös empiriaa. Näin luonnontieteet toimivat.

Puhtaan matematiikan ja logiikan metodit eivät sovellu luonnontieteeseen, ne soveltuvat apukeinoiksi empirian lisäksi.
Siispä yksikään puhtaaseen ajatteluun perustuva jumaltodistus ei voi vakuuttaa luonnontieteellisesti orientoitunutta ateistia.
Ateistit ohittavat ne olankohautuksella.

IDA kirjoitti...

Eihän noita alunperin ateistien, tai muidenkaan, vakuuttamiseksi ole kehiteltykään.

Anselm Canterburyn todistuksen sisältävä kirja on suomennettu. Hyvä ja ohut ;) kirja.

Tomi kirjoitti...

Viittaako tuo ohhus sita, etta jopa mina kykenisin sen lukemaan?

IDA kirjoitti...

Ei. Vanha vitsi: "liian pitkä jne..."

Kyllä pystyisit sen lukemaan ja varmasti vastaavaa tekstiä, vaikka kirja olisi paksumpikin. Siinä mielessä ihan suositeltavaa luettavaa, että tuokin todistus asettuu jonkinalaiseen perspektiiviin. Eli kyseessä ei ole mikään varsinainen "ollako vai eikö olla" - pohdinta loogisessa muodossa.