perjantai 7. syyskuuta 2012

Länsimaisen sivistyksen rappio

Mikäli lukutaitoa pidetään jonkinlaisena sivistyksen mittarina, niin länsimainen sivistys on aika heikoissa kantimissa.

Viidesosa eurooppalaisista ei osaa lukea kunnolla.

Esimerkiksi Ruotsissa yli 15-vuotiaiden lukutaidottomuusprosentti on 17. Ilmeisesti siis huonompaan päin ollaan vahvasti menossa, tai sitten aikaisemmin tilastoitiin lukutaitoa väljemmin perustein. Toisaalta tässä voi olla myös uuden, feodaalisen monikulttuurin alku. Syntyvät lukutaitoisten aatelisten ja lukutaidottomien moukkien luokat. Siinä tapauksessa en pitkällä aikavälillä veikkaisi ropoakaan aatelisten puolesta, elleivät he pysty ostamaan ja ylläpitämään itselleen lojaaleja väkivaltakoneistoja. Ja miten he muka pystyisivät?

10 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Ongelma näyttää olevan lähinnä poikien, ja luultavasti Ruotsissa pakolaisten ja siirtolaisten lapsilla.

Ongelma ei ole pelkästään mamujen, sillä Romaniassa n.40% nuorista lukee huonosti ja Suomessakin 8%. Joukossa on oltava han-suomalaisia.

Näyttää siltä, että koululaitokset maailmassa näyttää unohtavan hitaasti kehittyvät pojat.

Suomessakaan opetushallitus ei ole ollut yhtään huolissaan poikien lukutaidon heikkoudesta. Sen sijaa huolissaan ollaan oltu tyttöjen matematiikasta, vaikka tytöt pärjäävät siinä lähes poikien veroisesti. Lukutaidossa pojat ovat paljon tyttöjä heikompia.

Kumitonttu kirjoitti...

Koulunsa päättäneistä pojista suuri osa ei ole koskaan lukenut edes yhtä romaania. Sosialistit hahmottavat että yhteiskunnan tulee ratkaista ongelma, kun taas yksilönvapautta kunnioittavat arvioivat, että jos 25% perheistä ei huolehdi poikiensa lukutaidosta, niin se on kyllä heidän oma ongelmansa. Aivan samantyyppinen ongelma on kaikissa arabimaissa, joissa poikien suurin mahdollinen oppiarvo on käydä koraanikoulua ja opppia koraani ulkoa.

Jos lukeminen auttaa tyttöjä ja heikentää poikia, niin kyllä se vaan valitettavasti on isien katsottava silloin peiliin. Erilaisissa erityisluokissa ja -kouluissa opiskelevilla on yleensä korkeastikoulutettu äiti ja taloudellisesti menestynyt isä. Tällainen yhdistelmä aiheuttaa vasemmistossa itkupotkuraivareita, koska heillä on enemmän kuin laiskemmilla. Jos joku mies hoitaa asiansa hyvin, niin sosialistien mielestä hänen tulee osallistua myös niiden isien jälkeläisten kasvattamiseen, jotka eivät hoida asioitaan hyvin. Ällistyttävää mutta valitettavan totta.

Tomi kirjoitti...

Kumis, sukupuolilla on biologisia eroja, jotka olisi tunnustettava.
Yksi on niistä poikien hitaampi henkinen kehitys. Pojat aikuistuvat tyttöjä myöhemmin, ja ero on evolutiivinen.

Pojat ovat myös kielillisesti lahjattomampia kuin tytöt.

Tästä johtuu, että älyllisesti yhtä lahjakkaista pojasta ja tytöstä hyvin todennäköisesti tyttö pärjää koulussa poikaa paremmin.

Toki kotien olisi kannustettava poikiaan lukemaan. Mutta tämä ei ole autuus se ei poista poikien hitaampaa kehitystä.

Toisaalta yhteiskunta on puuttunut naisten heikompaan menestykseen matematiikassa esim. muuttamalla matematiikan tehtäviä symbolisista sanallisiksi. Peruskoulun matematiikan oppikirjat ovat täynnä sanallisia tehtäviä.

Miksi yhteiskunta ei pyri auttamaan poikia.

IDA kirjoitti...

En nyt oikein tiedä, kun en ole syvällisemmin perehtynyt, mutta kyllä vielä 1980-luvulla ainakin puhuttiin, että lukutaitoprosentti pohjoismaissa on käytännössä 100.

Eli on tietysti mahdollista, että tuo mittaus on tarkempi kuin aikaisemmat. Tekee kuitenkin mieli kysyä miten voidaan kuvitella, että länsimaisessa, modernissa yhteiskunnassa, joita suuri osa Euroopan maista on, voi mitenkään pärjätä, jos ei osaa lukea? Ja, jos viidesosa ei osaa lukea, se on paljon se.

Tomi kirjoitti...

IDA, viralliset tilastot ovat olleet valheellisia. Niihin on otettu kaikki, jotka puustaimet ymmärtävät. Esim. Kuuba väittää, että heillä on lukutaidottomia vain 0.1% ja Viro 0.2%. En usko näihin lukuihin.
Totuus on, että lukutaito on jatkuvasti parantunut Suomessa, nyt mamujen lisääntyminen voi muuttaa tilannetta.

Tunnen keski-ikäisiä ja vanhoja ihmisiä, joiden lukutaito on varsin heikkoa.
Ennen vanhaan ei tunnistettu esim. lukihäiriötä ja siihen ei puututtu.

Kumitonttu kirjoitti...

Siis Malmössä kolmasluokkalaisista melkein puolet ei osaa lukea (Sikolätti). Detroitissa puolet aikuisista ei osaa lukea. Suomessa ei luklutaidottomia mamuja ole montaa prosenttia (tai sen osaa), joten kyllä nämä meidän omat lukutaidottot poikamme tulevat perheistä, joissa isää edustaa sosiaaliviranomainen tai joku juoppo. Lasten kasvatus on sen verran vaativaa hommaa, että sitä ei pienessä maistissa voi toteuttaa.

Radiossa tuli juuri keskusteluohjelma, jossa joku sossun täti valitteli, että perheet ei ota yhteyttä, kun pelkäävät että sossu vie muksut. Eli jälleen kerran: kun sosiaalidemokraatit ovat ratkaisseet mielestään ongelman lisäämällä kontrollia ja valvontaa, syntyy viereen uusi ongelma, jonka hoitamiseksi tarvitaan lisää valvontaa ja kontrollia. Ongelma olisi paljon pienempi, jos perheillä ei olisi kannustinta lyödä kasvatusta lekkeriksi ja ulkoistaa vastuunsa niille miehille (ja naisille) jotka asiansa osaavat hoitaa.

Kettu sentään että joku noita pilvipäitä vielä kannattaa.

IDA kirjoitti...

tomi:

En usko, että 1980-luvulla otettiin mukaan kaikki, jotka osasivat kirjaimet vaan kyllä kyse oli silloinkin jonkinlaisesta peruslukutaidosta.

Pidän kyllä tuota kumitontun näkemystä perheiden hajoamisen ja yksinhuoltajuuden lisääntymisestä uskottavana selityksenä, jos lukutaito on ratkaisevasti huonontunut. Ja se, että se kohdistuisi poikiin voisi selittyä sillä, että yksinhuoltajia ovat useimmiten äidit.

Tutkimuksessa on mukana yli 15-vuotiaat, ja vain se mainitaan uutisessa, mutta mikäli löytäisi itse tutkimuksen, niin siinä voisi maittain olla myös ikä- ja sukupuolijakaumat tarkemmin.

Tomi kirjoitti...

IDA, mina taas en pida. Lukutaito on tuskin heikentynyt, mutta ko. testissa lukutaito tarkoittaa, etta lukemasta pitaisi sisaistaakin jotain. Eli mekaniisesti lukutaitoinen ihminen ei valttamatta ole testissa lukutaitoinen.

IDA kirjoitti...

Uutinen näyttää tarkentuneen, eli noissa prosenteissa kyse on nimenomaan 15-vuotiaista. Sitä vanhempia ei ole tutkittu yhtä kattavasti.

Syyn varmentaminen on tietenkin mahdotonta, ellei ole useammilta vuosilta vastaavaa tutkimusta.

Anonyymi kirjoitti...

Lukihäiriöt selittävät enemmistön Suomen ongelmista. Se on geneettistä, eikä sille voi mitään eikä kerro mitään älystä.

Loppu mennee mamujen ja moniongelmaisten piikkiin.
Ja tästä voidaankin tehdä ne tylsät johtopäätökset SUomen PISA-menstyksen syistä: siis meillä on niin ihqun hyvä opetushallitus, ainakin jos kysyy ( )asistilta!