torstai 2. elokuuta 2012

Sukurutsa, pedofilia ja eläimiin sekaantuminen

Verkkokeskustelua seuraamalla voisi päätyä siihen ajatukseen, että yllä oleva otsikko olisi mitä vetävin ja keskustelua herättävin. En aio kuitenkaan kirjoittaa niistä mitään. Sen sijaan kiinnitän huomiota tähän uutiseen:

Tutkija rinnastaa Lähi-idän islamistit perussuomalaisiin.

Vaikka, jos rehellisiä ollaan ja miksemme olisi, tutkija ei sellaista rinnastusta teekään, että Euroopan konservatiiveilla ja islamisteilla olisi tavoitteena samankaltainen yhteiskunta, niin kyseistä varsin typerää rinnastusta näkee nykyään turhan usein. Erittäin todennäköistä nimittäin on, että konservatiivisiksi heittäytyneet eurooppalaiset yhteiskunnat muistuttaisivat islamilaisia, sharia-lain mukaan hallittuja yhteiskuntia vähemmän, kuin nykyiset arvoliberaalit yhteiskunnat, joissa monissa jo huolestuttavallakin tavalla sharia-lakia noudattavia, laajoja yhteisöjä elää sisällä.

2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Tuomo Melasuo tunnustaa punaista väriä ja on ehkä tästä syystä ollut väärässä kaikissa arabikevään siunauksellisuutta koskevissa ennusteissaan.

Melasuolle on kova paikka, kun arabikevät ei ollut demokratian (=sosialismi) juhlaa vaan osoittautui islamistiseksi talveksi (kuten monet meistä ennustelivat).

Nyt Melasuo peittelee heikkoa asiantuntemustaan hutkimalla sinne tänne. Eli kyseessä on Vesa Puurosen tasoinen täydellinen pelle, jolle kannattaa lähinnä nauraa.

man with desire kirjoitti...

Pedofililasta laaja artikkeli; http://koti.phnet.fi/petripaavola/pedofilia.html