torstai 19. huhtikuuta 2012

Kissaa kiinnostaa


Yleisön pyynnöstä ja miljoonien suomalaisten Athletic Clubin kannattajien "iloksi" aion mielenkiinnolla seurata ja raportoida Euroliigan ottelun Sporting Lissabon - Athletic Club Bilbao. Ottelun toinen osa pelataan ensi viikolla Athletic Clubin kotikentällä San Mames - stadionilla ja otteluparin voittaja menee Euroliigan loppuotteluun. Tänään siis kello 22:05 Suomen aikaa suoritetaan avauspotku Lissabonissa.

Myös Espanjan liiga on vielä mielenkiintoinen, sillä voittaessaan ensi sunnuntaina vieraissa sarjassa viimeisensä olevan Racingin Athletic Club säilyttää mahdollisuutensa sarjan neljänteen sijaan, vaikka masentuneena olin jo viikkoja sitten laskevinani, että mahdollisuudet jo menivät. Aina on siis toivoa.

Palaamme asiaan viimeistään illan ottelun puoliajalla ellemme ennen sitä innostu spekuloimaan julkistetuilla kokoonpanoilla. Se nyt voidaan niistä tietysti etukäteen sanoa, että Athletic Clubin kuosi tulee olemaan joka tapauksesta hyvä. Lissabonista tiedän sen, että se oli vuosia sitten erittäin mukava, joskin hieman rähjäinen satama. Todennäköisesti se nykyään on mennyt siitä pahempaan suuntaan, mutta uskon, että siellä on kuitenkin hyvä pelata jalkapalloa.

Athletic Clubin kokoonpano:

Iraizoz

Iraola
Aurtenetxe
Amorebieta
Ekiza

Iturraspe
De Marcos
Ander Herrera
Susaeta

Llorente
Muniain

ja penkillä:

Raúl, San José, Koikili, Ramalho, Toquero, Gabilondo ja Ibai

Mikäli espanjaa ymmärrän, eli en, niin  Gurpegi, David López, Ruiz de Galarreta ja Javi Martïnez olisi jätetty ulos kokoonpanosta mikä viitannee siihen, että tarkoitus on panostaa myös sunnuntain Racing-otteluun. Ainakin David Lopez on usein ollut aika ratkaiseva vaihtopelaaja ja Javi Martinez on tietysti joukkueen ehdotonta aatelia. Kokoonpano on kuitenkin niin kova ilman heitäkin, että kyllähän noilla yksi Sporting kaatuu.

Puoliaikatulos: Sporting 0 - Athletic Club 0
 
Sporting aloitti erittäin pirteästi, mutta noin 15 minuutin paikkeilla Atheletic sai rauhoitettua peliä ja otetta siihen. Llorente oli pukata kulmapotkusta maalin, mutta meni reilusti yli. Muita maalipaikkoja ei oikeastaan ollut, ellei Susaetan kahta potkua, jotka voi myös nähdä turhan hätäisinä ratkaisuina, lasketa sellaisiksi. Sporting sen sijaan onnistui vielä alun jälkeenkin pari kertaa hyökkäämään vaarallisesti ja sai hyviä laukauksiakin, jotka Iraizoz torjui. Athleticin peli vaikuttaa erinomaisen tasapainoiselta, mutta sellainen loppuun asti hiottu ja viimeistelyihin asti menevä "konemainen" loistokkuus siitä vielä puuttuu. Sporting on spottimaisen pirteä kuten nimikin sanoo. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että mitä enemmän peli etenee sitä enemmän se olisi kääntymässä Athleticille. Tiedä häntä, pian olemme viisaampia. Marcelo Bielsan kyykistelystä luulin, että hän on sydänkohtauksen kourissa, mutta hän vain tarkkaili peliä. Niin, ja vielä tärkeänä huomiona meille muotitietoisille se, että Athletic pelaa klassisen mustissa vierasasuissaan.

Lopputulos: Sporting Lissabon 2 - Athletic Club 1

Ennustin väärin ja loppua kohden peli kääntyi Sportingille, joka jaksoi juosta ja juosta... Athletic teki maalin melko jakson alussa ja hallitsi peliä niin täydellisesti, että vaikutti siltä, kuin maaleja olisi tulossa lisääkin. Peli kuitenkin hajosi ja hyytyi täysin viimeistään Ander Herreran vaihdon jälkeen. Sporting teki nopeassa tahdissa kaksi maalia ja Athletic saa olla varsin tyytyväinen noihin lukemiin. Vierasmaali tuli ja kotona riittää 1 - 0 voitto, joka, mikäli Sporting tässä esitti parastaan, on täysin otettavissa. Hyvää ja viihdyttävää peliä kaiken kaikkiaan. Athleticin pelin hajoamista johtoasemassa vain oli tuskallista katsoa.

Ei kommentteja: