lauantai 9. huhtikuuta 2011

Ryöstömaat!



Roxy Music kertoo Euroopan tilanteesta vähintään sen mitä asiantuntijatkin. Hallitusherroja ja -rouvia voisi oikeastaan kieltää puhumasta rahasta, koska se on tyylitöntä.

Lappeenranta on hyvempi kaupunki, kuin Kotka ja Kouvola. Sen Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi uskontohyllyltä kirja, joka sisälsi kirkkoisä Cyprianuksen kirjoitusten suomennoksia. Kotkassa ja Kouvolassahan pitää vain protestinomaisesti ostaa aina uusi Raamattu. Ostinkin kirjan edullisesti, mistä lämmin kiitos Theologea Collectanealle. Ostos oli hyvä, sillä heti kaupasta tultuani alkoivat vasemmistolliittolaiset viritellä kitaroitaan Aleksanterinkadulla. Kuultuani ilkeän, pahan ja ateistisen Imagine - kappaleen ensimmäiset soinnut siirryin läheiseen kahvilaan lueskelemaan mitä Cyprianuksella oli sanottavaan Herran rukouksesta ja juomaan ihan maukasta, haudutettua teetä. Cyprianus kirjoitti hyvin ja marttyyrina ja kirkkoisänä hän kirjoittaa edelleen elävästi; tuhat yhdeksänsataa vuotta on aika pieni aika. Kahvila painui muutenkin mieleeni, sillä tapasin siellä myöhemmin oikeita, mukavia ja hienoja immeisiä.

Vaaliteltoilla näki lähinnä vilpitöntä innostusta. Luulen, tai ainakin toivon, itse, että tällaisen osallistumisen kautta rakennetaan uusia kuvioita. Pidän todella ihmeellisenä sitä, että vihreiden puoluesihteeri on kutsunut muut eduskuntapuolueet kokoukseen sellaisen väitteen perusteella, että vaalikamppailu toreilla ja turuilla olisi käynyt törkeäksi. En yksinkertaisesti usko, että muu Suomi olisi olisi jotenkin Lappeenrantaa ihan kauheasti sivistymättömämpi. Vähän kyllä, mikä on itsestään selvää tuon eteläkarjalaisen kaupungin ylivoimaisuuden huomioiden. Jos minun pitäisi sanoa, mitkä ovat Suomen luonnolliset kaupungit, niin talvinen Savonlinna ja keväinen Lappeenranta olisivat ihan kärjessä. Suomen vihreät, tai siis niiden johto, ovat kliinisiä.

Vaaleihin on aikaa enää viikko. Toivon, että Juho Eerola menee läpi, ja äänestän itse häntä kuten kehotan muitakin äänestämään, mutta mitä enemmän funtsin sitä varmempi olen, että Perussuomalaisten Kymin listalta kaikki ovat hyviä ehdokkaita. Äänestämisiin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä hemmettiä, Stenholm pitää samasta musiikista kuin minä...?

PS. Onneksi olkoon että annoitte kepuleille turpiin. Ne eivät muuta ansainneetkaan.