sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Maailmanpolitiikkaa

Rappio ja tuho esittelee artikkelin USA:n ja Kiinan kauppasuhteista: The Worst Trade in the World.

Tuolle ei tietenkään voi mitään ja sitä on aika turha kommentoida. Sen voisi sanoa, että ajatukset siitä kuinka Kiina voisi toimia halpatuotantomaana länsimaille realisoituvat parasta aikaa Suomessakin: ne olivat alunperinkin tyhjiä. Itse väitän, että Kiina pystyisi jatkamaan elinvoimaisena, toimivana ja tuottavana taloutena vaikka länsimainen omistus lähtisi sieltä huomenna. Ja muistelisin myös hetken hartaudella ammoin kuulemaani huhua, että kiinalaiset kenraalit omistavat yhtiöitä, jotka valmistavat ohjauspiirejä USA:laisiin ohjuksiin.Matti Vanhasen - ja ilmeisesti Suomen hallituksen - uskomattomasta ideasta perustaa suomalaisia työvoimatoimistoja Kiinaan en viitsii sanoa enää mitään.

Noin yleisesti me olemme kuluttajia. Olisi kiva nähdä vastaavat luvut EU:n ja Kiinan välillä.

Ei kommentteja: