perjantai 26. maaliskuuta 2010

Yhtä vaalia vaan.

Aamukahvitelevision mukaan Helsinkiin valitaan vaaleilla piakkoin uusi piispa. Kaksi viidestä ehdokkaasta oli haastateltavana. Keskustelussa painotettiin, että kirkossa kaikki muuttuu hitaasti eikä kirkolliskokouksiakaan ole kuin kaksi kertaa vuodessa. No joo, en tiedä pitävätkö ortodoksit yleisiä kirkolliskokouksia ollenkaan, mutta Katolisessa kirkossa niitä on ollut noin kerran sadassa vuodessa ja silti noissa kirkoissa on maailman kiihkeässä menossa onnistuttu säilyttämään jopa piispojen apostolinen suksessio. Luterilaisen kirkon keskeisimmän kysymyksen - joka keskustelussakin tietenkin taas tuli esille - homoavioliittojen rinnalla tuo nyt ei tietenkään ole merkittävääkään. Pääasia, että kokouksia pidetään, asioista äänestetään ja kaikilla on kivaa.

Toinen asia minkä olin huomaavinani on, että Yleisradion näkökulmasta Irakin sota on ilmeisesti kokonaan loppunut.

Lisäksi Jorma Ollila EU:n viisaiden ryhmästä on nyt todennut, että EU on jäämässä jälkeen talouden todellisista suurvalloista Kiinasta ja Yhdysvalloista. Kumma, että toisille noista maksetaan; itse totesin saman jo vuosia sitten - ensimmäisen Nintendon matolaatikon aikoihin muuten - eikä kukaan klikkaile edes tämän blogin mainoksia, vaan voin aivan rauhassa ja onnellisesti elää köyhyyslupauksen mukaisesti.

P.S.

Lopuksi vielä jeesusteltiin katolisen kirkon pedofiliaskandaalilla huomaamatta lainkaan sitä, että tilastollisesti katolinen kirkko ei eroa asian suhteen mistään uskonnollisista tai muista yhteisöstä ainakaan pahempaan suuntaan. Ainoastaan median into uutisoida erottaa sen muista.

Bostonin median hoiteleman ensimmäisen skandaalin karun lopputuloksen voi lukea tästä Counterpunchin jutusta. Ellei jaksa lukea niin lyhyesti asia menee niin, että koko skandaalin keskeinen paholainen sai 15 vuotta linnaa suvaitsevaiston hurratessa kuorossa yksinkertaisesti lähinnä siitä syystä, että hän sattui olemaan homo.

Koko jälkiviisaiden yhteisestä huokailusta asian parissa tuli mieleen Jukka Hankamäen viimeisimmän blogimerkinnän pohdinta defensiivisyydestä vaikka se nyt psykoanalyysia onkin: hutkitaan kiihkeästi, että ei tutkita.

Ei kommentteja: