lauantai 16. tammikuuta 2010

Vastaus akateemiseen keskusteluun

Markku Jokisipilä ( Soutupörssi ) kirjoittaa viime aikaisesta keskustelusta suomalaisesta väkivallasta blogijutussaanVäkivaltain en Suomi? Juttu käyttää pohjanaan kahta vasta ilmestynyttä lehtiartikkelia ja kuvaa ne niin hyvin, että eipä tässä asiasta muuta.

Jutun lopuksi Jokisipilä kysyy:

"Kenen etuja palvelee erilaisten lähteiltään, määritelmiltään ja tieteellisyydeltään täysin hämärien valtavan suurten lukemien jatkuva toistaminen julkisuudessa? Mihin lopulta pyritään esimerkiksi viime viikkojen puheilla suomalaisten miesten vinksahtaneista kunniakäsityksistä ja sisäsyntyisestä väkivaltaisuudesta? Saadaanko tällaisella kauhistelulla ja kansallisella itseruoskinnalla puututtua ongelmien todellisiin syihin ja sitä kautta vähennetyksi väkivaltaa Suomessa?"

Tähän vastaus on yksinkertainen: Tuolla pyritään turvaamaan erilaiseen suomalaisen väkivallan akateemiseen tutkimiseen tarvittavat taloudelliset resurssit ja lisäämään niitä. Varsinainen työ väkivallan vähentämiseksihän tehdään jossain ihan muualla. Yhtenä vaatimattomana ja ehkä banaalinakin esimerkkinä vaikka Pelastusarmeija. Muitakin toki on paljon.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jostain tosiasioista on parasta vain vaeta

Tiedemies kirjoitti...

Joo, kun mainittiin, että tapon yrityksistä ja sentapaisista raaemmista rikoksista naiset veivät viime vuonna ekaa kertaa voiton, niin radiouutiset osasivat jo iltapäivällä korjata, että oikeasti siis miehet kuitenkin tekevät niitä enemmän, niitä vaan ei ilmoiteta.

Mikä on aika mielenkiintoista, kun ajattelee, kuinka monella miehellä on pokeria lähteä poliisiasemalle rustaamaan ilmoistusta siitä, että sai naiselta dunkkuunsa...

Tomi Ahti kirjoitti...

"Tuolla pyritään turvaamaan erilaiseen suomalaisen väkivallan akateemiseen tutkimiseen tarvittavat taloudelliset resurssit ja lisäämään niitä."

Pieneltä osin, joo. Isommat rahat liikkuvat kai kuitenkin hallinnon ja kansalaisjärjestöjen puolella.

Sitten on vielä ideologiset syyt. Vahva feministinen "patriarkaatti on kaikkeen syypää" -virtaus vaatii väkivaltaisen miehen toimiakseen. Miesten lokaamisella pystytään myös vähentämään sosiaalista pääomaa, heikentämään sosiaalisia siteitä ja siten tekemään tilaa uudelle uljaalle maailmalle.

Sitten voisi pohtia ilmiötä rasismin kannalta. Noudattavathan jotkut Oksasen oksennukset yms. aika tyylipuhdasta rasistista diskurssia. Mihin rasismilla yleensä pyritään?