torstai 27. marraskuuta 2008

Uutishuomio

Mumbain terrori-iskut kiinnostavat yllättävän vähän YLE:n aamutelevisiota vaikka niiden seuraukset voivat olla todella kauaskantoiset. Ei ole tilattu ketään asiantuntijaa kommentoimaan ja taustoittamaan, eikä uutisvälähdyksissään asiaan juuri keskitytä.

En tiedä pitäisikö, mutta tuli vain mieleen, että aivan varmasti, mikäli joku todella onnistuisi räjäyttämään pommin New Yorkin metrossa tänään, rakas Yleisradiomme kiihottuisi uutisoimaan aivan toisella, kiihkeämmällä tavalla.

Luulen tämän johtuvan siitä, että USA:n asetelmat on jostain kumman syystä aina helppo peilata suomalaiseen sisäpolitiikkaan. Tietenkin tyylikkäästi väärinymmärtämällä, mutta kuitenkin. Intian suhteen sellainen on vaikeampaa.

PS.

Ja toinenkin: Poliittisten virkanimitysten aika on vihdoin ohi!

Sisäministeriö tiedottaa asiasta.

Sisäasiainministeriö paitsi julistautuu syrjinnästä vapaaksi alueeksi, on myös yksi valtakunnallista kampanjaa toteuttavista organisaatiosta. Sisäasianministeriö aikoo haastaa koko hallinnonalansa ja myös muut ministeriöt kampanjaan mukaan.

Julistautuminen on muistutus työntekijöille ja merkki myös työnhakijoille ja asiakkaille siitä, että organisaatio toivottaa kaikki ihmiset tervetulleiksi riippumatta sukupuolesta, iästä,etnisestä taustasta, uskonnosta tai vakaumuksesta, mielipiteestä,terveydentilasta, vammaisuudesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta.



On vain pienempien kansalaisten syytä visusti muistaa, että kaikenlainen tekopyhä paskanjauhanta ei koske mitään kansliapäällikön - tai hieman pienempiäkään - virkoja vaan kyse on lähinnä siitä, että ministeriö ulkoistaa siivoustoimen ja ottaa mahdollisimman halpoja tarjouksia mielellään vastaan myös rajojen takaa. Erilaiset konsulttityöt jaetaan edelleen ilman sen kummempaa kilpailua.


"Kansalaisena" paheksun tilannetta.

1 kommentti:

Kirjuri kirjoitti...

Minä taas olen yllättynyt siitä, miten paljon tästä aiheesta on nyt suomalaisessa mediassa ollut. Mutta tietenkin, heti kun on länsimaalaisia uhreja, media herää. Haavoittuihan siellä sentään yksi suomalainenkin.

Yleensä kun desi-maissa tapahtuu jotakin, asiasta on korkeintaan yhden rivin pikku-uutinen, jos sitäkään. Hyvänä esimerkkinä Bangladeshin joukkoraiskaukset, kotien ryöstöt ja murhat joitakin vuosia sitten; yli satatuhatta hindua pakeni Intian puolelle. Muun muassa Hesari sanoi eeveeveekoo kun soitin ja ihmettelin, miksei aiheesta ollut mitään.