tiistai 25. marraskuuta 2008

Historia, sivistys ja kulttuuri

Pari "hyvää" tai reippaasti parempaa kirjoistusta verkosta. Sosiologin käsitys ihmiskunnan historiasta kaikkine sotineen ja Kiinan muurien rakentamisineen on lievästi sanottuna liikuttavan naivi:
Tämä ihmisen evoluutio savannilta nykypäivään on vähän monimutkaisempi juttu. Se nyt kuitenkin on varmaa että olemme kaikki Afrikasta peräisin, ihan samaa porukkaa. Toiset ovat vain lähteneet vähän kauemmas Afrikasta vähän aikaisemmin. Eikä ole ollut Halla-aholaisia heittämässä meitä heti ulos maasta.
Toisaalta kirjoituksen tarkoitus tietysti onkin puhtaasti mustamaalaus, eikä keskustelu tai valistaminen. Ellen tuntisi fiksuja yhteiskuntatieteilijöitä tekisin tässä äkkinäisen johtopäätöksen: Fiksummat ihmiset taitavat nykyään laajemminkin hakeutua lääketieteen ja muiden kovempien tieteiden pariin. Lopuksi, kun kohta kymmenen vuotta on alentunut jänkkäämään sosiologien opetuslapsille siitä mitä kansallismielisyys on ja saanut vastaukseksi lähinnä vain: "Sano nyt että olet rasisti, sano nyt..." niin on ilo huomata, että yliopistotasolta tulee myös aitoa valaistusta itse asiaan. Kopsaan kylmästi esittelyluvun lopun ja kehotan tutustumaan kirjaan, vaikka omat arvoni ovat todennäköisesti melko lailla konservatiivisemmat ja filosofit näkemykseni Wienin kansakoululaisen tasolla:
Historia on osoittanut, että suurissa ja rajoiltaan löyhissä valtioliitoissa eripuraisuus kasvaa, eivätkä kansakunnat koe ennen pitkää työskentelevänsä minkään yhteisen aatteen tai edun hyväksi. Euroopan unionissa on vaarassa käydä näin, ja siksi tulevaisuuden uhkakuvaksi muodostuu myös se, että Eurooppa jakautuu takaisin säätyihin ja yhteiskuntaluokkiin, joissa yksilöt ja ryhmät tappelevat keskenään. Koska itse en toivo tällaista tulosta, vastustan kansallisvaltioiden purkamiseen johtavaa kosmopoliittista monikulttuurisuutta ja internationalistista pakkokansainvälistämistä sekä globalisaatiota. Vahva ja itsenäinen kansallisvaltio on länsimaisen demokratian ja rationalismin vahvin turva. Kansallisvaltioiden rakentaminen varmistaa parhaiten sekä sosiaalisen että taloudellisen hyvinvoinnin, rauhan, tasa-arvon ja erilaisuuden kunnioittamisen ja edistää myös yhteisymmärrystä ihmisten välillä
.

9 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Yhtäältä jonkun verran (okei, aika paljon) tähän "rasisti rasisti"-jankkaamiseen syyllistyneenä ja toisaalta itsekin sosiologeihin turhautuneena tahtoisin vähän kuitenkin tästä kansallismielisyydestä sanoa.

Nimittäin, vaikka uskon että uskot vilpittömästi siihen, että oma kansallismielisyytesi - jota olet eksplikoinut aika hyvin - ei ole sama asia kuin rasismi ja vaikka uskon, että iso osa näistä kriittisemmistä puheenvuoroista on muun kuin rasismin motivoimia, te ette kuitenkaan nosta sormeannekaan osoittaaksenne, että tämä rasistiksi nimittäminen tapahtuisi väärin perustein.

Tietenkin ymmärrän, että ette halua, koska ymmärrän sen olevan kuluttavaa. Ja lisäksi joutuu luopumaan siitä turvasta joka samanmielisillä on.

Kyse ei ole poliittisesta korrektiudesta omalta osaltani. Neekeri on neekeri, siis vanhassa suomalaisessa merkityksessä, ihminen jolla on tumma iho. Ei sen kummempaa. Mutta näissä jutuissa on paljon rasismia. Teidän kaverinne Elliläkin jaksaa monessa välissä alleviivata sitä, miten neekerit eivät ole oikeita eurooppalaisia, pelkästään siis sen ihonvärin vuoksi.

Tämä on kynnys jonka yli en voi kättä valitettavasti ojentaa. Minulla on suomalaisia kavereita, jotka ovat neekereitä. Nämä jutut sylkevät kasvoille ja ovat perseestä. Sinäkin olet mukana kirjoittajana blogissa, jossa tätä tehdään.

Tällä ei ole mitään tekemistä kansallismielisyyden kanssa. Minä tunnen monta itseään kansallismielisenä pitävää kaveria, joita en pidä rasisteina. Ei sen tarvitse olla sitä.

IDA kirjoitti...

Sinäkin olet mukana kirjoittajana blogissa, jossa tätä tehdään.

Tällä ei ole mitään tekemistä kansallismielisyyden kanssa. Minä tunnen monta itseään kansallismielisenä pitävää kaveria, joita en pidä rasisteina. Ei sen tarvitse olla sitä.


Itse asiassa olin hieman pettynyt, että siihen ei liittynyt enempää kirjoittajia.

Eikä olekaan mitään tekemistä. Tietääkseni Ellilä ei edes ole kansallismielinen, eikä hyväksy mitään näkemyksiä minkäänlaisista ryhmäidentiteeteistä, jotka osaltaan tietysti ovat kansallismielisyyden perustaa. Voin kyllä olla väärässä, koska en muista keskustelleeni Ellilän kanssa aiheesta ainakaan huomattavassa määrin.

Minusta olisi ollut moraalisesti väärin ruveta tilanteessa, jossa kirjoittajaa syytetään oikeudessa jostain tekstistä, ruveta irtisanoutumaan tekstistä ja arvostelemaan sitä. Arvostelun aika voi olla sitten, kun hovioikeuden vapauttava päätös tulee. On tärkeämpää arvostella sitä, että oikeutta selvästi käytetään poliittisesti.

Ja ihan varmasti ihmisillä on vaihtelevassa määrin oikeastikin rasistisia tunteita ja näkemyksiä. Kaikkihan sen tietää. Itse en usko, että siihen auttaa niiden kieltäminen mitään.

Eurovaaliehdokas valkoisemman tulevaisuuden eurooppalaisuuden ja Suomen asialla Lehto Seppo Kuntavaaliehdokas Tampere kirjoitti...

Google on taipumassa monikulttuurisuuskusettajiemme ja pedofiili Muhammedia palvovien vaatimuksiin

Liki kaikki blogit missä vain näkyy Seppo Lehto, muhammed pilakuvia, hakaristi tmv:aa Seppo Lehtoa puolustavaa on poistettu netistä

Seppo Lehto

Ihmetellä sopii miksi oli mm. Seppo Lehto europarlamenttiin poistettu?

Oliko syynä talvisotasormus missä näkyy hakaristi?

Tiedemies kirjoitti...

Ja ihan varmasti ihmisillä on vaihtelevassa määrin oikeastikin rasistisia tunteita ja näkemyksiä. Kaikkihan sen tietää. Itse en usko, että siihen auttaa niiden kieltäminen mitään.

On varmasti. Kaikilla meillä on. Kyllä minunkin turvallisuudentunteeseeni vaikuttaa ihonväri ja muut etnisyydestä kertovat piirteet, jos näen asemalla vaikka tusinan nuoren muodostaman joukon. Tähän voi suhtautua monella tavalla. Sen voi kiistää - eli valehdella, tai sen voi myöntää ja todeta, että tämä on tällainen ennakkoluulo ja tunne joka minulla on.

Edelleen, jos sen myöntää, voi silti suhtautua monella tavalla. Voi esimerkiksi tunnustaa, että kyseessä on oma henkilökohtainen tunne. Siis asia, joka on omassa päässäni. Tai sitten voi alkaa väittää, että se tunne jotenkin johtuu juuri niistä ihmisistä ja että se ihonväri on jotenkin niiden vika ja olla vihainen tms. niille ihmisille, joista tämä tunne tulee.

Jälkimmäisessäkin tapauksessa voi vielä miettiä mitä tekee. Osa pitää asian omana tietonaan. Salaa vähän kantaa kaunaa, muttei kehtaa sanoa ääneen, koska kuitenkin ymmärtää viimekädessä, ettei se ihan oikeasti ole niiden vika, että ne eivät ihan oikeasti ole tehneet minulle mitään pahaa.

Ja sitten lopuksi voi lähteä meuhkaamaan tai agitoimaan, pelaamaan niillä merkityksillä, joilla sitä pelkoa voi lisätä, alleviivata ja yrittää saada houkuteltua kaikki ne, jotka tämän tunteen myöntävät, puolelleen, yhdessä porukalla osoittelemaan sitä vihollista, niitä toisia.

Kuten sanoin, tähän ei varsinaisesti tarvita mitään kansallismielisyyttä, eikä kansallismielisyys edellytä tätä.

Silti kansallismielisten suurin sankari ja sananvapauden suurimmat sankarit ja marttyyrit ylipäätään, ovat näitä jälkimmäisiä tyyppejä.

Tästä on kehkeytynyt harvinaisen paska yhteiskunnallinen keskustelu. Siihen osalllistuvat vain pölkkypäisimmät aidan molemmin puolin. Rehellisten, rauhallisten ja substanssista kiinnostuneiden ihmisten ääni ei kuulu mihinkään. Eivätkä he halua tai uskalla sanoa rehellisiä mielipiteitä. Ei uskalleta sanoa suoraan, jos joku "omista" on kusipää ja puhuu läpiä päähänsä.

J-P Roos on sellainen ja puhuu läpiä päähänsä. Hallis ei ehkä hölmöile samalla tavalla, mutta kusipää voi olla monella tavalla.

IDA kirjoitti...

Tästä on kehkeytynyt harvinaisen paska yhteiskunnallinen keskustelu.

Ehdottomasti samaa mieltä tästä. Syytän kyllä mediaa ja poliitikkoja, jotka politikoivat iltalehtien kirjoitusten perusteella ;)

Yksi vaihtoehto keskustelun tervehtymiselle voisi olla se, että nähdään noin yleisesti kuinka ihmiset voivat edustaa eri yhteiskunnallisia näkemyksiä, keskittyä keskustelussa noiden näkemysten pointteihin yrittäen välttää asioiden henkilöimistä.

On tietysti itsestään selvää, että jokaisella on kaikenlaisia henkilökohtaisia asioita mielipiteidensä taustalla, mutta yleensä yksi koko yhdistyselämän, jota ilman politiikkaa taas ei voi käsittääkseni oikealla tavalla hoitaa, ideoita on, että henkilökohtaisia juttuja pistetään syrjään ja yritetään keskittyä niiden yhteisten asioiden ajamiseen.

Tästä tietysti taas seuraa se, että omaa ryhmää helpommin tuetaan ja vastustavaa ryhmää helpommin vastustetaan. Ihan luonnollista.

Tiedemies kirjoitti...

Tässä puheenaolevassa keskustelussa keskustelu on henkilöitynyt liiaksi Halla-ahoon molemmin puolin aitaa. Minusta se on vastenmielistä.

Henkilöityminen on ongelmallista, koska se pelaa "tämän" puolen äärimielipiteiden pussiin ja kärjistää näkemyksiä myös "toisella" puolella. Substanssiasiat jäävät toissijaisiksi.

Lopulta substanssissa ei olekaan nyansseja, vaan on vain "natsirasisteja" ja "kunnon kansalaisia", kuten eräskin kirjoittaja aika-ajoin karakterisoi.

Kuten sanoin, pahinta hallaa asialle tekevät J-P Roos, ne muutamat iltapäivälehtien toimittajat ja jossain määrin vihreät naiset. Se on vastenmielistä.

Erityisen vastenmieliseksi se tekee sen, että kun kirjoitukset oikeasti ovat typeriä ja kusipäisiä, on huudettu sutta jo niin paljon, että kaikki ovat jo väsyneet.

Olen vähän harmissani osasta omaa kirjoitteluani, koska vaikka periaatteessa olen sitä mieltä kuin olen ennenkin ollut, niiden kommenttien tulkinta on muuttunut nyt kun nämä ääliöt ovat lähteneet tällaiseen linjaan. Tavallaan saan syyttää itseäni, koska minun olisi pitänyt arvata, että jotain tällaista tulee. En vain ollut siinä suhteessa tarpeeksi fiksu.

Kynnys ja muuri on kuitenkin olemassa. Edelleen, "kriittisellä" puolella on eetos, jonka karkeimmin ja tyylipuhtaimmin kiteyttää Seppo Lehto tuossa yllä ja omissa kirjoituksissaan. Ennustin jo silloin aiemmin, että kun homma menee rumaksi, niin sisulaisista maalataan kaikista seppolehtoja. Se on jo jossain määrin alkanut. Radiouutisissa mainittiin samassa yhteydessä Jussi Halla-aho ja tamperelainen mies, joka aiemmin tänä vuonna tuomittiin internetissä tapahtuneesta häiriköinnistä ehdottomaan vankeuteen.

IDA kirjoitti...

Harkitsin tuon Lehdon kommentin poistamista, koska on erittäin ärsyttävää varsinkin silloin, jos yrittää kirjoittaa jotain todella vakavissaan - mitä tämä nyt ei varsinaisesti ollut - niin ensimmäiseksi pamahtaa Lehdon kommentti. Toisaalta siinä on kyllä aina jotain huvittavaakin.

Emmä tiä.

Yksi syy meidän asiamme leimaamiselle on varmaan tuo kansallismielinen keskustelupalsta. Itse olen aika ajoin yrittänyt ylläpidossa esittää edes jonkinlaisen "kristillisen" moraalikoodin noudattamista, mutta ei siitä mitään tule. Kaikenlainen rajanveto on vaikeaa: jos antaa jonkun satiirikon käyttää jotain tyylikeinoja miten estää sama puhtaalta räyhääjältä, jos keskeisin tavoite on olla avoin, täysin vapaa palsta?

Tosiasia kuitenkin on, että ei meillä - tai ainakaan minulla - ole pienintäkään aavistusta siitä, ketkä sinne nimimerkeillä kirjoittavat. Osan tunnen, suurinta osaa en. Minusta on ikävää, että siellä ei enää ole juurikaan kunnon väittelyä ja vääntöä, mutta ymmärrän kyllä miksi ei ole.

Toisaalta en itse pidä sinänsä leimaamista avoimessa nettikeskustelussa edes niin kauhean pahana koska siihen voi aina vastata. Parhaimmillaan samaan keskusteluun. Esimerkiksi tällainen on minusta ihan ok, koska voisin koska tahansa kirjoittaa sinne oman mielipiteeni ja toisaalta siellä jo nyt on eriäviä mielipiteitä puolin ja toisin.

Median kautta tai arvovallan kautta leimaaminen on minusta pahempi juttu.

Minusta keskustelulta ei välttämättä tarvitse vaatia suurta laadukkuutta, jos se on avointa ja tasapuolista. Pahimmat ylilyönnit olisi kyllä varmasti hyvä leikata pois.

Ja myönnän kyllä, että niihin sorrun itsekin.

Kumitonttu kirjoitti...

Minua Lehdon saama tuomio on niin älytön, että vähin mitä hänelle voi tarjota, on kommenttiosiossa palstatilaa. Mies on sysätty niin marginaaliin, että pahaa tekee. Näin avovankeinhoidon aikakaudella se vastannee vanhaa pyttyrangaistusta tavoitteiltaan ja tehokkuudeltaan.

IDA kirjoitti...

Minua Lehdon saama tuomio on niin älytön, että vähin mitä hänelle voi tarjota, on kommenttiosiossa palstatilaa.

Jep.

Tuo on totta. Itse olen sitä mieltä, että Lehto olisi pitänyt tuomita henkilökohtaisista kunnianloukkauksista, eikä mistään muusta.

Toisaalta enimmäkseen hän kuitenkin loukkaili kansakunnan ikoneita, eikä henkilöitä, joten sekin on vähän niin ja näin.