perjantai 11. heinäkuuta 2008

Mahdollinen tauko


Kirjoittaminen on hyvä ja hauska harrastus. Vaikka se sujuu huonommin kuin sähkö- ja automaatiohommat, logiikkaohjelmointi, tietokoneohjelmointi, puupuhaltimien soitto, koriksen kolmen pisteen heitot amerikkalaisen viivan takaa, yöperhosten tarkkailu, erilaisten vanhojen lautapelien modernien taktiikoiden kokeileminen ynnä muut henkistä elämää virkistävät asiat, se on kuitenkin ehkä noista kaikista antoisinta. Siksi sitä ei viitsisi lopettaa.

Synkkä varjo vain lepää sen kysymyksen yllä onko kirjoittaminen sittenkään laillista ja yhteiskuntaa rakentavaa toimintaa. Sellainen on rasittavaa ja tekee osaltaan pienen, kammiossaan puurtavan ihmisen elämän hieman masentavaksi. Siksi aion ainakin vakavasti harkita tätä toveri Catilinan loistavaa ehdotusta, joka selvittäisi monia asioita ja tekisi kirjoittamisen harrastajan elämästä helpompaa. Se merkitsisi ainakin viikon taukoa.

Ennakkosensuurihan ei sinänsä välttämättä ole pahasta. Kiinassa sitä on sovellettu vuosituhansia ja kansakunta vaikuttaa edelleenkin hyvinvoivalta. Ikävämpää on epätietoisuus. Uskonkin itse vilpittömästi, että tekstit vain paranevat mikäli valtionsyyttäjän viraston ehdotukset niiden oikeasta muotoilusta otetaan huomioon ja samalla varmistetaan, että mitään lain kirjainta ei rikota. Valtiollisen muodon ja sisällön liitto voi nostaa meidät aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ainakaan mitään selkeää syytä en itse näe miksi juuri Valtionsyyttäjä Illman, joka syvällisesti on perehtynyt nimenomaan näihin asioihin ei olisi paras ja kansakunnan kannalta otollisin sensori.

Mikäli tuollaista palvelua, jossa kansalainen voi etukäteen tarkistaa kirjoitustensa laillisuuden, ei saada aikaan on ehkä jatkettava ilman sitä. Mikä olisi kaikkien kannalta tietenkin ikävää.

3 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Joku voisi kehittää vaikka Illmanaattori 1.0 -tietokoneohjelman, joka suodattaisi kirjoituksesta kansanryhmää vastaan kiihottavat ilmaisut. Maksullisessa Extended Edition -versiossa ohjelma ehdottaisi korvaavia sanamuotoja laittomien tilalle.

Tauko pidentää ikää...eiku miten se meni?

IDA kirjoitti...

Tuota voisi siinä samalla kehitellä, kun saa autenttista ja aitoa materiaalia siitä miten kunkin Valtion mielestä pitäisi kirjoittaa. Tosin se menisi sitten hallintovirkamiesten töiden automatisoinniksi, joten en usko, että sillä olisi mitään tulevaisuutta ainakaan Euroopan yhteisössä.

Anonyymi kirjoitti...

Ohjelma voisi ehkä generoida koko postauksen, kun kirjoittaja olisi valinnut kolmesta neljästä valtionsyyttäjänviraston suosittelemasta teemsta yhden.