Niin sanotut kunniakulttuurit ovat viime aikoina rantautuneet elinvoimaisine tapoineen Pohjoismaihin. Voi huoleta ennustaa: Mitä Ruotsi edellä sitä pieni, mutta sisukas Suomi perässä. Poliitikkomme, jotka hyvän herraonnemme ansiosta ovat aina olleet aikansa tasalla, pitävät siitä huolen omalla painollaan.
Tätä kehitystä on tervehdittävä ilolla. Liian kauan on poliittinen keskustelu vellonut sellaisten laimeiden kysymysten kuten, kuka pyyhkii Kalevan, ja miksei muidenkin lehtien, eläköityneiden päätoimittajien takapuolet ja vaihtaa heidän vaippansa, kun he makaavat yhteiskunnalle mitään tuottamattomina kroonikoina ja hylkyinä vanhainkodissa. Kunnia on ollut näistä puheista kaukana.
Tämä on meille tuhannen taalan tilaisuus karistaa apina selästämme. Sitä ei saa menettää jo tulevan työvoimapulankaan takia. Kunniastaan tarkka ihminen työskentelee aivan toisella tempolla, kuin kunniastaan piittaamaton pohjoisen ihminen, jossa laiskottelun ja silmittömän väkivaltaisuuden voi sanoa olevan kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. Voi sanoa, että tällaista vitaalisuutta on kaivattu tänne synkkään Pohjolaan jo Eino Leinon ajoista lähtien.
On kuulunut jotain varottavia, sanoisimme täällä toimituksen kahvihuoneessa, jopa naurettavia, ääniä, jotka ovat nähneet tulevasta kehityskulussa jotain kielteistä. Näitä ääniä kehottaisin menemään itseensä ja olemaan uusintamatta suomalaista konstruktiota sukupuolittuneesta väkivallasta. Siitä ei nyt ole kysymys vaan kunniakulttuureista ja kunniasta, jotka tuovat oman rikastavan lisänsä sivistyneistömme jo muutenkin ilahduttavalla tavalla valmiiksi eurooppalaiseen sielunmaisemaan. "Varoittavien" äänien pitäisi ennen kaikkea miettiä miten he itse voisivat muuttua.
On vain todettava, kuten Sauli "Sale" Niinistö: Maahanmuutto rikastaa suomalaista kulttuuria. Se on ainoa tie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti