Oli suuri virhe lähteä liftarina tielle, jolle pitää kasvaa. Jäljellä oli vain yksi tapa kulkea se loppuun. Sekin oli narrimainen, mutta silti ainoa. Miekkaan oli vihdoin tartuttava kaksin käsin. Koleassa betoniyksiössä varmistamassa oli vain hihittävä, suuri peikko, jonka kädet vapisivat ja jonka suusta valui kuolaa. Ei ollut yhtään esi-isää, ei yhtään henkeä.
Ehkä joku kuitenkin kuulisi tästä. Ehkä tästä tulisi se naurettavin tien päätös, joka loisi narrimaisuuden varjon myös niiden päälle, jotka kaukaisissa temppeleissään, auringon juuressa kunnioittivat esi-isiensä henkiä.
Ei ehkä ollut hänen vikansa, että häneltä puuttui kaikki. Muut olivat vieneet hänen sormuksensa. Silti hänen suolensa eivät olleet puhtaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti