sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Koulutanssiaisten Päämisteri

Matti Vanhanen toteaa Yleisradion uutisten mukaan, että Suomen kansa ei enää pysty elättämään hänen hallintoaan, joten hänen on käytettävä opettajatätien suosittelemaa termiä uussuomalaiset. Hän ei aio pyytää sitä anteeksi, sillä opettajat eivät ole nyt vihaisia.

Koska ihminen on nuorena reippaimmillaan ja rohkeimmillaan ja monet hänen tulevista ajatuksistaan ovat silloin selkeällä idullaan helposti luettavassa muodossa, lainataan tähän vaihteeksi Matti Vanhasen poliittinen näkemys, jolla hän lunasti paikkaansa uussuomalaisen Keskustapuolueen johdossa. Olkaa hyvät:

Baltic Star

Television uutisissa Baltic Star:n Suomeen tuomien mielenosoittajien varapuheenjohtaja perusteli mielenosoitustaan. Hän sanoi mielenosoituksella annettavan tukea Viron, Liettuan ja Latvian vapaustaistelulle ja että he puolustavat myös suomalaista veljeskansaa. En ole huomannut, että Suomesta olisi pyydetty näiden matkalaisten tukea itsellemme minkäänlaisissa asioissa.

Suomen lain ja poliittisien johtajien avaruutta osoitti se, että tämä provokatoorinen mielenosoitus saatiin Suomessa järjestää. Arvelen jokaisen tv-uutisten katsojan ymmärtäneen mielenosoittajien tarkoitusperät ja asettaneen ne omaan sarjaansa.

Mielenosoituksen suomalaisena järjestäjänä ja luvan hakijana toimi eräs SMP:n kunnallisvaalilistoilta valittu kunnanvaltuutettu. SMP:n edustajat sanoutuivat tästä henkilöstä erilleen ja selittivät hänen olevan puolueen ulkopuolisen. Vaalien jälkeen kyllä kai tämänkin "sitoutumattoman" äänet ja valtuustopaikka laskettiin SMP:lle annetuksi äänestäjien tueksi.

Mielenosoittajien teemoista ja asenteista paistoi paitsi välinpitämättömyys sodan jälkeisen Euroopan todellisuudelle niin myös halu muuttaa Neuvostoliitossa vallitsevaa järjestelmää. Kumpikaan teemoista ei sovi suomalaiseen poliittiseen linjaan. Eräs ETYK-prosessin kulmakivistä on sodanjälkeisen tilanteen tunnustaminen. Toinen Suomen linjaan liittyvä erityispiirre on se, että me emme lausu mielipidettämme meihin ystävällisissä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista.

En tiedä olisivatko mielenosoitusluvan hakijat olleet yhtä lailla innokkaita jos laivalastillinen eri Neuvostotasavaltojen kommunisteja olisi tullut tänne ja muihin Pohjoismaihin antamaan tukea Pohjoismaiden "vapauttamiselle".

Monet Suomessakin veljeskansojemme asioista huolta kantavat näkevät aiheensa huoleen Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmässä. Minusta paljon parempaa veljeskansojen yhteistyötä on esimerkiksi se työ, jota sadat kielen tutkijat tekevät parhaillaan Komin Neuvostotasavallassa suomalais-ugrilaisten kielten parissa. Myös Tallinnan valtava laulufestivaali osoitti juuri, että Neuvostovirossa vallitsee voimakas kansallinen kulttuuri. Eikä veljeskansojen monituhatvuotisessa historiassa kapitalismin ja sosialismin välinen ero ole merkitsevä.

Minua harmitti, että joku tanskalainen ns. pakolainen tuli tänne sanomaan, että hän puolustaa suomalaista veljeskansaansa ja samaan hengenvetoon puhuu jostakin taistelusta Neuvostoliiton sisällä. Kaiken lisäksi he järjestivät laittoman mielenosoituksen Neuvostoliiton lähetystön vieressä.

Muistan, kun rikollista mainetta saanut herra Roosna pakeni kotimaastaan. Muistaakseni neuvostoliittolaiset lähteet mainitsivat kyseessä olevan huliganismiin ja pikkurikoksiin taipuvaisen henkilön. Pohjolassa hänen pakonsa nähtiin poliittisena mielenosoituksena. Nyt hän ryösti Suomessa ja sanoi tarkoituksenaan olevan auttaa muita "pakolaisia".

Nyt nämä pakolaiset, jotka pääosin ovat toisen ja kolmannen polven amerikkalaisia, sanoivat tulevansa tukemaan suomalaisia. Olisi ollut parempi, että olisivat jääneet tulematta.

Aivan oma lukuunsa on se, että parituhatta helsinkiläistä antoi tukensa provokaatiolle osallistumalla mielenosoituskokoukseen.


Noin siis Matti Vanhanen Suomenmaassa tiistaina 30.7 1985. Luulen, että Matilta pääsi pieni itku, kun Neuvostoliitto sitten kuitenkin katosi.

Kyseessä lienee yleisestikin aika Keskustalainen ( bolsevikit ) näkemys kansallisesta itsenäisyydestä. Onnea ja menestystä maaseudun keskustaa äänestäville kolhoositilallisille ja tuleville tilattomille.

10 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä löytö!

Anonyymi kirjoitti...

Oksettava dhimmi tuo vanhanen. Tosin vanhasen onneksi suomalaiset ovat neuroottisia legalisteja ja herraa pelkääviä nyhveröitä joten moni taatusti uskoo tuota moskaa. Lienee turha unelmoida, että vielä omana elinaikana suomalaiset vihdoinkin huomaavat, ettemme tarvi vanhasen kaltaisia kulueriä ja kehitysmaalaistajia yhtään mihinkään.

IDA kirjoitti...

Kumitonttu:

Siitä pitää kyllä kiittää suurempia luonnonvoimia

http://www.nettisanomat.com/2005/12/14/etusivu.htm

Vanhaselta kysyttiin tuosta joidenkin vaalien yhteydessä televisiossa ja hän vastasi tyyliin: "No ne nyt olivat sen aikaisia nuoruuden juttuja"

Minusta Vanhanen ei kyllä ole tuosta aikuistunut yhtään. Täsmälleen sama kuvio on päällä vieläkin.

Sami:

Eipä lannistuta :)

Vasarahammer kirjoitti...

Keskustapuolueella ei ole mitään muuta ideologiaa kuin valta ja vallassapysyminen. Eli puolue haistelee tuulia ja reivaa linjaansa sen mukaiseksi.

Nyt on muotia olla monikulttuurinen ja tarvitaan alibi-aleja eli "uussuomalaisia" ehdokkaita.

(Alibi-Ali on esim. Belgiassa yleisesti käytetty termi maahanmuuttajataustaisesta ehdokkaasta)

IDA kirjoitti...

"Nyt on muotia olla monikulttuurinen ja tarvitaan alibi-aleja eli "uussuomalaisia" ehdokkaita."

Tuskin heiltä edes kysytään ovatko he keskustalaisia tai tietävätkö he mitään keskustalaisesta politiikasta.

"(Alibi-Ali on esim. Belgiassa yleisesti käytetty termi maahanmuuttajataustaisesta ehdokkaasta)"

Vanhanen voitaisiin äänestää pysyvästi Europarlamenttiin. Ilman paluuoikeutta mieluiten. Belgiassa hänellä olisi hyviä kulmia käydä tarkkailemassa mihin hänen hallituksensa politiikka johtaa.

Anonyymi kirjoitti...

hei saisiko tuon skannattuna tai linkin lähteeseen?

IDA kirjoitti...

Ei minulla valitettavasti ole Maaseudun tulevaisuuksia arkistoituna. Kopsasin jutun tuon yllä olevan linkin kautta.

Lotta Roti kirjoitti...

Vanhanen on ruskeakielinen opportunisti, jolla ei ole mitään selkärankaa eikä mitään, mihin hän aidosti uskoisi. Halveksin häntä.

Lotta Roti kirjoitti...

P.S. Vanhanen oli tuolloin 30-vuotias.

Kavkaz fi nettisivuston keskustelusivusto kirjoitti...

Olisi ollut kiva kun ko. vanhasen matin tekstin kavkaz.fi sivustolle siirtänyt seppo lehto olisi saanut tunnusta teostaan edes linkittämällä ko. baltic star-juttu suoraan myös ko. kavkaz.fi vanhanen osioon

Kiitos '

Seppo Lehto Tampere