tiistai 14. elokuuta 2007

Yleistämisen idea

On todella vaikea ymmärtää ihmisiä, joiden mielestä ei saisi yleistää. Esimerkiksi populaatioista puhuttaessa on täysin itsestään selvää, että yksilöt eivät edusta mitään populaation keskiarvoa. Tämän pitäisi itse asiassa olla niin selvää, että siitä ei pitäisi olla tarvetta edes keskustella. Kuitenkin, jos esimerkiksi kymmenkunta enemmän tai vähemmän humalaista suomalaista* istuu pöydän ääressä, niin he edustavat määriteltävissä olevaa ryhmää suomalaiset, jota voidaan monin tavoin tarkastella myös populaatiotasolla. Itse asiassa ainoastaan populaatiotason tarkastelu on missään tieteellisessä mielessä edes mielekästä. Muu on lähinnä höpinää, jolle löytyy yleensä paremmat tulkit muualta kuin järjen piiristä.

Sanoisin siis rennosti ja karkeasti yleistäen, että kaikki "yhteiskuntatiede", joka keskittyy yksilöön ja hänen ominaisuuksiinsa on puhdasta paskaa ja tieteellisellä tasolla on pakko puhua ryhmistä ja populaatioista ja niiden välisistä suhteista. On pakko yleistää siitä tiedosta mikä on tarjolla.

* itsehän toki olen taas raitis.

Ei kommentteja: