perjantai 31. elokuuta 2007

Virallinen tiedonanto

Kratzenian villieläimilläkin on luolansa, joissa ne voivat levähtää, mutta niillä miehillä, jotka kuolevat ja taistelevat Lone Drinkersin puolesta, ei ole osuutta muuhun kuin ilmaan ja valoon. Kodittomina ja konnuttomina he kiertelevät ympäriinsä vaimoineen ja lapsineen. Sotapäälliköt valehtelevat, kun he kehottavat sotilaita puolustamaan isien hautoja ja kotiliettä, sillä Lone Drinkersin divisioonilla ei ole kotiliettä, ei isän hautaa. He taistelevat ja vuodattavat vertaan toisten nautinnonhalun ja rikkauden puolesta, ja ne, joita sanotaan maailman herroiksi, eivät voi sanoa maatilkkuakaan omakseen.

Tuollaista puhetta kuuntelee surullisin sydämin. Varsinkin, kun se on täyttä totta. Emme yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä ja siksi nimitämme tällä päivällä kansantribuunin, jolla on veto kaikkiin päätöksiin, joita teemme. Kääntykää hänen puoleensa, kun koette vääryyden kohdanneen teitä. Lone Drinkersin senaatissa olemme todellakin ymmällämme emmekä tiedä kehen meidän enää pitäisi vedota, mutta vetoamme kuitenkin: Sotatila vaatii teidän armottomia, kovalla kädellä tehtyjä klikkauksianne.

Ei kommentteja: