tiistai 17. heinäkuuta 2007

Sarjakuvaa

Tintin siirtäminen aikuisten hyllyyn sai aikaan sen, että minäkin, joka olen harvinaisen tarkka maineestani asiallisena älymystön edustajana, kehtasin ruveta lukemaan niitä uudestaan. Ne ovatkin todella hienoja sarjakuvia. Tosin Neuvostojen maassa, Afrikassa ja Amerikassa ovat vielä selvää harjoittelua ja ne ovat melko tylsiä. Sarja alkaa päästä vauhtiin Tintti Amerikassa albumin loppupuolella, jossa tulevia hienoja sivuhahmoja ennakoiden näyttämölle saapuu USA:n paras hotellietsivä. Faaraon sikarit voikin sitten jo laskea ensimmäiseksi täysipainoiseksi Tintiksi ja Mustan saaren salaisuudessa homma alkaa olla jo täysin kasassa. Seikkailujen viehätys perustuu lähes täysin sivuhahmojen loistoon ja toilailuihin, sekä todella tyylikkääseen piirrosjälkeen, jossa sivukokonaisuudet vaikuttavat enemmältä, kuin osiensa summalta ja jotenkin tarinankerrontamaisen vanhahtavilta, vaikka itse tarinat eivät olekaan kovin kummoisia. Tai jotain sellaista. Olen tässä uudessa, analyyttisenmassa ja aikuisemmassa lukukokemuksessani päässyt vasta Mustan saaren salaisuudes loppuun, mutta aion jatkaa sinnikkäästi ja kronologisesti ainakin siihen asti kunnes törmään suosikkihahmooni, Tintti Tiibetissä - albumin levitoivaan buddhalaismunkkiin.

Tintti Amerikassa muuten kohtelee intiaaneja vastaavalla stereotyypittelyllä kuin Tintti Afrikassa neekereitä. Oikeastaan mitään varsinaista eroa ei ole. Se, että kukaan ei ole keksinyt vaatia sitä poistettavaksi hyllyistä - tai se, että Christien Ten Little Niggersissä ollut rallatus on joskus ilman sen kummempaa kohua muutettu Ten Little Injuniksi - kertoo kai vain eurooppalaisten alentuvasta suhtautumisesta afrikkalaisiin, eikä mistään muusta.

Lisäys:

Mustan saaren salaisuuden jälkeen piirrosjälki muuttui taas jyrkästi ja tarkemmalla tutkimuksella ( tintti wiki ) paljastui, että Mustan saaren salaisuus on piirretty moneen kertaan uusiksi ja minulla mitä ilmeisimmin on uusin versio. Joka tapauksessa tähän asti, nyt on Salaperäinen tähti alusta menossa, on tapahtunut jatkuvaa kehitystä ja varsinkin Kultasaksisen ravun loppuun sijoittuva, kapteeni Haddockin puhe pahimmasta merimiestä uhkaavasta vaarasta oli sisällöllisestikin kohottava ja ajatuksia herättävä.

Ei kommentteja: