Itämaisen, syklisen historiakäsityksen mukaan maailmaa menee koko ajan huonompaan suuntaan, kunnes se kuolee ja alkaa uusi maailma, joka taas rupeaa menemään huonompaan suuntaan, noin pääpiirteissään siis. Aiheesta on moninaisia tulkintoja eri suuntausten ja uskontojen parissa.
Käsityksen oikeellisuuteen on tietysti mahdoton ottaa mitään tieteellistä kantaa koska syklit ovat pitkiä kuin nälkävuodet, eikä oikein osaa sanoa missä kohtaa mitäkin aionia milloinkin elellään. Tuollaisen käsityksen puolesta puhuu kuitenkin se, että on moninaisia "pienoismaailmoja", jotka voidaan eristää ja jotka näyttävät vääjäämättömällä tavalla todistavan syklisen historiakäsityksen oikeellisuutta. Esimerkiksi Suomen presidentti-instituutiosta on ehkä mahdoton sanoa ollaanko lopun viimeisillä rappion metreillä vai jo uuden historian aloittavan kulta-ajan kynnyksellä, kun taas eduskuntalaitoksen ja hallituksen sotien jälkeinen kehitys todistaa täysin aukottomasti, että viimeisiä rappion aikojahan tässä niiden suhteen elellään. Tai ajatellaanpa vaikkapa* Finlandia hymnin kehitystä Sibeliuksesta Sakari Kuosmaseen...
On monia hinduja, joiden mielestä lopun aika pitäisi elää uljaasti. Itse arvostan enemmän tyyneyttä, kuin uljautta ja olen melko tyytyväinen siihen, että tässä voi jo kulta-aikaa odotellessa todeta tyynesti, asiallisesti ja rauhallisesti: "Katso Suomi, sun päiväs koittaa."
* Kielitaiteellinen viittaus tuleviin kunnallis- europarlamentti- ja eduskuntavaaleihin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti